perjantai 19. lokakuuta 2012

N132 toko

Tiistai-illan tokoreenit.

Paikallaolo: piiloilin, ei ongelmia

Luoksetuloleikki:


eli koira jätettiin Jennin huostaan, muut olivat rivissä / jonossa ja itse kipitettiin hallin toiseen päähän - putken taakse pötköttimään tms piiloon. Sitten toiset heittivät jonkun esineen / lelun tuohon luoksetulo väylälle. Sitten sai kutsua koiran, ja oli tarkoitus ettei se koira hämäänny niistä esineistä mitä siinä väylällä oli. Koska kukaan ei heittänyt siihen ruokaa ;) niin Nemi ei tosiaankaan välittänyt niistä vaan tuli suoraan mun luo. Ja oli vähän hätääntyneenkin oloinen (villin iloinen) löydettyään mut. 

Ruutu: naksuleikki jatkui. Ihan jepujee meni, mitä nyt Nemi alkaa aika äkkiä tarjoamaan sitä oikeanpuolimmaista etumerkkiä. Oon liian hias naksuilemaan. Matkaa voin kuulemma pidentää vähitellen eli ottaa muutaman askeleen kauemmaksi kun koira on hakemassa namia. 

Itsekseen: 

Hyppy: tämä selkeesti etenee. Jee. Tosin takasin tulo ei ole vielä mikään vierelle tulo tms, mutta alan saamaan koiran jo istumaan siellä takana. Hyvä hyvä.

Nouto: vauhtinoutoja. Pari ekaa ihan jees, eli toi takasin päin kapulaa puoleen väliin asti ennen kuin tiputti. Mutta kun tiesi että palkkaan sen niin tipautti jo yhtä aiemmin ja aiemmin kapulan. 
Pari pito reeniä myös. 

Tehtiinkö me jotain muuta? 


Ei kommentteja: