Eilen illalla eläinlääkäri soitti. Eihän se homma niin mennyt, että Kikillä olisi ollut pelkkiä kasvukipuja. Tai että se ontuisi "muuten vaan". Ei tietenkään. Sinällään on tietysti hienoa, että syy pennun/nuoren koiran oireiluun vihdoinkin löytyi. Enkä jaksa edes lähteä sille polulle, että miksi en aiemmin sitä tätä ja tuota. Koska kyllähän minä. Ja toisaalta lukemani lähteet aiheesta kertovat juuri sitä mitä meillä on ollut, mutta sellaista sekavaa mistä ei ota tolkkua. Mikä voisi olla jotain muuta. Osaanko minä nyt muka niin tarkasti katsoa miten se pentu koikkelehtii tuolla pihalla. Mikä on puhdasta (oireetonta) kävelyä tai ravia tai laukkaa. Missä välissä minusta tuli henkilö joka ymmärtää tuon taivaallista koiran liikkeistä? Kun loppupeleissä ei ole montaa kertaa/päivää jolloin Kiki olisi ontunut selvästi. Sillä tavalla miten ontuminen ehkä yleensä ymmärretään.
Olen aina (tai melko kauan enivei) sanonut, että olen enemmän rotu- kuin lajiharrastaja. Mutta siinä vaiheessa kun tajuntaani alkaa vähitellen valjeta, että "ei, Kikistä ei tainnutkaan tulla haaveilemaani agilitykaveria" niin en meinaa päästä yli ajatuksesta ja pyörin ja murehdin itsesäälin vyöryessä ylitseni. Mitä väliä, että olen mittaillut Kikiä tämän tästä ja toivonut sen jäävän mediksi (alle 43 cm korkeaksi), jos se ei olekaan agiliitokoira? Oikeasti eniten surettaa, ehkäpä, se, että opetin Kikin rakastamaan agityyppistä reenaamista. Tai mitä ne pentu/agiin valmistavat reenit ikinä olivatkaan. Toisaalta uskon, että se tyttö tykkää mistä vain puuhastelusta. Pitää - sitten joskus - löytää vain joku, tai joitain, muita lajeja johon tunnetaan yhdessä intohimoa.
Koska tietysti. Tietysti tärkeintä on se, että saadaa Kiki kuntoon. Ja harrastetaan sitten jotain muuta. Koska en usko että toiminnanhalu pikku nuorukaisesta katoaa mihinkään. Ja onhan se hauska, että se on noin pieni. Meidän pikku-Kiki <3
Jaa, että mitäkö mä tässä nyyhkytän. Että mene jo asiaan nainen. No minäpä menen. Kikiltä löytyi ongelmaa kyynärpäästä. Tiivistymää. Kyseessä voi olla varislisäke ongelma.
Google kertoi aiheesta muun muassa näin:
Osteokondroosi tai varislisäkkeen ongelma aiheuttaa kipua, joka ilmenee ontumisena. Ontuminen voi olla vaihtelevaa ja ajoittaista. Joillakin yksilöillä ontuma ja jäykkyys on pahinta levon jälkeen ja ontuma vähenee liikunnan aikana. Ontuma on yleensä pahimmillaan kovan liikunnan jälkeisen levon jälkeen. Hyppiminen ja nopeat käännökset, leikkiminen ja riehuminen, yleensä pahentavat ontumaa.
Tuo kuulostaa niin kovin tutulta. Välillä ontuu ja välillä ei. Ontuuko se levon jälkeen vai ontuuko se kovan rasituksen jälkeen? Noku, joskus näin ja joskus noin. Niinpä niin.
Luvassa siis nivelrikkoinen koira.
Suunnitelmissa tähystysleikkaus. En vielä tiedä mitä kaikkea siihen liittyy. Kaikki lähitulevaisuuden koirajutut on kuitenkin pantu jäihin ja haaveet vaihdettu uusiin.
1 kommentti:
Voi surku! Toivottavasti leikkaus kuitenkin menee hyvin ja Kiki voi elää ilman vaivoja, vaikka rankemmat lajit jäisivätkin pois. Nämä sairaudet ja viat on tosi syvältä, tässä juuri näiden kahden terveyttä miettineenä toivon, että jos seuraava olisi sitten oikeasti terve. Röntgeniin pitäisi heti maanantaina soittaa aikaa.
Lähetä kommentti