sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Parit haut

Muistelua muutamista viimeisimmistä hakutreeneistä. Eli ti 29.8 ja ti 5.9. Molemmilla kerroilla oltiin Sanginjoen likellä olevassa metikössä ns Muuraiskankaalla. Tosin hieman eri sijainneissa. Aiemmalla kerralla samassa paikassa missä Kiki on hakuillut ennenkin ja jälkimmäisellä kerralla siinä paikassa missä Nemi hakuili keväällä lappalaiskoirien treeniviikonloppuna. 

29.8

Kun kävelin kohti treenitovereita Kikin kanssa kun oli meidän reenivuoron aika niin päästin hihnasta (ts liinasta) irti - kuvitelma oli, että Kiki ryntäisi paijattavaksi ihmisten luo. No, kuvitelma karisi hyvin äkkiä, koska Kikihän menikin miljoonaa ihmisistä ohi jonnekin metsän siimekseen. Kirosin itseäni ja tuumin että sinnehän se sitten meni eikä takaisin heti tule. Vapaus koitti jihuu. Minusta liian pitkän ajan jälkeen, mutta todellisuudessa tuskin ei kovinkaan kauaa siinä mennyt, Kiki juoksi miljoonaa takaisin. Kaveri sanoi "palkkaa se nyt", otin nakkikikkareen valmiiksi ja olin valppaana nappaamaan liinasta kiinni samalla kehuan koiraa ja työntäen nakin sen suuhun. No, sain mä siitä liinasta kiinni, mutta ei Kikiä siinä vauhdissa ja innossa se nakki kyllä kiinnostanut. Että mitä?!? 

[opin että palkka koiran mukaan, ruoka ei aina ole Kikille maailman paras juttu (kumma rlapinkoira)]

Tuossa paikassa maasto on vähän vaikea. Ainakin aloittelevalle koiralle. Kikille tehtiin kolme treeniä. Kaikki "ukot" löytyivät, mutta hieman piti pyöriä eli mitään suoria "pistoja" (onkohan se nyt oikea termi :-D) ne eivät olleet. Hyvin se silti hommia tekee ja into maalin löytämiseen on tosi kova :-)

Treenit loppuivat kun ilta oli jo pimentynyt. Kiki tosin sai reeniä vielä valoisan aikaan. 

5.9

Tällä kertaa en päästänyt Kikiä temmltämään vapaasti hakualuetta lähestyttäessä. Kikille tehtiin tälläkin kertaa kolme treeniä. Ensimmäiset kaksi niin, että Kiki näki maalien menon metsään. Koiraa siis hetsattiin. Maalit lähtivät keskilinjan molemmilta puolilta (siis vastakkaisiin suuntiin). Sitten kävelytin koiraa pois päin ja sitten tultiin takaisin samaan paikkaan ja lähetin koiran metsään "ukko" -käskyllä ja koirahan meni. Ykkönen löytyi tosi hyvin ja palkka (pedigree lötköruoka, sitä oon viime aikoina käyttänyt eli jakanut sellaisen pussiruuan tarvittavaan määrään purnukoita) maistui. Palattiin takaisin keskilinjalle josta lähetin koiran kakkoselle. Koira lähti ensin suoraan kohti maalia, mutta kaarsi sitten jonkun verran oikealle (taas pelko p**ssä että minkä elukan se nyt haisto ja lähti maailmalle). Kutsuin koiraa luokse, onneksi koira reagoi kutsuuni sen verran, että käänsi kulkuaan - ja sai siitä avun tai siis hajuvana tuli pikkukoiran nenään ja se säntäsi innosta vinkuen kakkosmaalimiehen luo. Kolmosena oli sitten sama maali"mies" kuin ykkösellä. Se oli liikkunut piilopaikkaansa sillä välin kun Kiki haki kakkosta. Kun me oltiin palattu keskilinjalle niin käveltiin polkua eteenpäin sovitun krepin (oikian värinen puuhun pistettu nauha) kohalle. Maalimies huikkasi "Kiki" ja mä päästin koiran matkaan. Koira juoksi innokkaasti vikalle ukolle. 
Todella mainiot treenit oli ne :-) <3 Kiitos toverit, huomenna jatketaan taas harrastetta. 


ps. mua kiinnostaisi lukea hakuharrastajien blogeja, aiemmin keräsin blogilistalleni aika paljon agipainotteisia blogeja, mutta koska se ei enää ole harrastusohjelmistossa niin ne eivät enää niin paljoa kiinnosta. Ottaisin ilolla vastaan haku/pk-harrastajien blogivinkkejä 😎

2 kommenttia:

Kiira kirjoitti...

Me ollaan Kodan kanssa alotettu keväällä haku, muutamia postauksia aiheesta löytyy ja lisää tietty tulossa! Blogi löytyy täältä :)

Kaisa kirjoitti...

Kiitos linkistä, lisäsin blogisi tuonne: https://suosikkiblogit.blogspot.fi/

Mainiota syksyä teille :-)