tiistai 13. helmikuuta 2018

Kiki melkein 24 kk

Kiki täyttää kymmenen päivän päästä kaksi vuotta (siitä tuo melkein).

Tänään käytin koiran sitten niissä virallisissa luustokuvissa mitä olen suunnitellut sille jo pidemmän aikaa. Koira kuvattiin uudessa oululaisessa eläinlääkäriyrityksessä eli Kamussa, joka on tosin hyvin pitkälle sama kuin se missä ell-käynnit on aikoinaan Merrin kanssa aloitettu. Sama fyysinen sijainti ja osin samat eläinkääkäritkin (Akuutti siis Kansankadulla).

Kiki oli tosi levoton odotustilassa. Pieni koira on joutunut käymään ihan liikaa eläinlääkärissä eikä sillä ole sieltä aina kovinkaan lämpimiä muistoja - vaikkei just tuossa paikassa ollutkaan käynyt ikinä.


(c) Elina Seppänen


Rauhoituspiikkiä laitettaessa Kiki kiljahti protestiksi. Kuvien oton ajan me odotimme odotustilassa, josta meidät kutsuttiin kuvia katsomaan kun ne oli otettu. Eläinlääkäri Sanna Knuutinen kertoi meille seikkaperäisesti mitä se kuvissa näki. Eli:
- oikea kyynär, ei moitittavaa
- vasen kyynär, hieman nivelrikkoa
- lonkat ... ei ihan paskat
- selkä ok

Tuon kyynärän nivelrikon kanssa ei kannata repiä pelihousuja. Se ei kuulemma näyttänyt pahalta, voidaan jatkaa eloa normaaliin tapaan. Jos oireita tulee niin käytetään sitten ell ja mietitään jatkotoimenpiteitä. Lonkista (ja toki myös kyynäristä ja selästä) odotellaan Kennelliiton tuomiota (joo, kyllä ell niistä -lonkista siis- jotain arveli).

Lisäilen tähän ne luustokuvat jahka olen saanut ne ell-asemalta.

Ai niin, Kiki painoi/painaa 11 kg.

edit. 14.02. 10:54

Sain aamulla Kamusta sähköpostia







Vasen (eli operoitu) kyynär



Kennelliitto ei ole vielä arvostellut kuvia.

Ei kommentteja: